WWF (Maailman luonnonsäätiö)

Luonnonsuojelu on pitkäjänteistä työtä. Ilman tukijoitamme emme voisi toimia ja saada hyviä tuloksia. Yhdessä olemme pelastaneet esimerkiksi merikotkan sukupuutolta. Kun aloitimme 40 vuotta sitten merikotkan suojelutyön, poikasia syntyi Suomessa ainoastaan neljä, vuonna 2014 vastaava luku oli jo 449.

Suojelemme uhanalaisia lajeja ja niiden arvokkaita elinympäristöjä, kuten Itämerta, Suomen metsiä, saimaannorppia, lumileopardeja, ilmastoa ja sademetsiä. Lähes puolet WWF Suomen toiminnan rahoituksesta tulee yksityisiltä ihmisiltä erilaisina lahjoituksina, kuten testamenttilahjoituksina, joten apusi on elintärkeää.

WWF on maailmanlaajuinen, aikaansaava ja asiantunteva ympäristöjärjestö, jonka itsenäinen osa WWF Suomi on. Kansainvälinen WWF perustettiin v.1961 ja WWF Suomi v.1972.

WWF:n missio: Suojelemme luontoa ja ratkaisemme maapallon vakavimpia ympäristöongelmia innostamalla ihmiset mukaan muutokseen ympäristömme ja hyvinvointimme puolesta.

WWF:n visio: Rakennamme tulevaisuuden, jossa ihmiset ja luonto elävät tasapainossa.

Apuasi tarvitaan: Luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen on pysäytettävä ja eläinten, kasvien ja ihmisten tulevaisuus turvattava. Uusia haasteita tulee joka päivä. Työtä riittää.

Tee testamentti WWF Suomelle: WWF:n luonnonsuojelutyölle osoitetulla testamenttilahjoituksella voit ilmaista tahtosi suojella luontoa ja elämää vielä oman elämäsi jälkeenkin.

ota meihin yhteyttä - annamme mielellämme lisätietoja!

Yhteyshenkilö:
pääsihteeri Liisa Rohweder
puh. 0408407461
[email protected]

Tietoa testamenttilahjoittamisesta:
wwf.fi/testamentti

Mer information på svenska

Share Share Share