Pelastakaa Lapset

Ville oli 3-vuotias, kun viranomaiset ottivat hänet huostaan äidin päihdeongelmien vuoksi. Pieni poika kärsi nälästä, unen puutteesta ja turvattomuudesta. Ville sai itselleen sijaisvanhemmat Pelastakaa Lasten kautta. Hänen elämäänsä tuli kaksi turvallista aikuista, rakkautta ja rajoja. Nyt 15-vuotiaan Villen elämässä on kaikki hyvin ja hän pitää yhteyttä myös biologiseen äitiinsä. (Pojan nimi on muutettu yksityisyyden suojaamiseksi).

Lahjoitusten ja testamenttien turvin Pelastakaa Lapset auttaa kotimaassa lapsia, jotka ovat kokeneet laiminlyöntiä ja heitteillejättöä. Me myös autamme lapsiperheitä ajoissa, ennen kuin ongelmat kärjistyvät vakavaksi perhekriisiksi. Lahjoittajien tuella tukiperheet auttavat lapsiperheitä vaikeiden aikojen yli, kun taas sijaisperheet ja lastenkodit antavat kodin huostaanotetuille lapsille. Lahjoitusvaroilla myös köyhien perheiden lapset saavat avustusta harrastamiseen sekä lukio- ja ammattiopintoihin.

Maailmalla apumme tavoittaa kaikkein heikoimmassa asemassa olevat lapset, kuten lapsityöläiset, tytöt ja vammaiset lapset. Tuellamme lapset saavat suojelua ja pääsevät kouluun. Lahjoitusvaroin autamme myös lapsia, jotka kärsivät luonnonkatastrofeista ja konflikteista.

Pelastakaa Lapset ry on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton, vuonna 1922 perustettu kotimainen lastensuojelujärjestö. Työmme ei olisi mahdollista ilman lahjoittajien tukea.

Halutessanne voitte kohdistaa testamentin juuri Teille tärkeään avustustyöhön kotimaassa tai maailmalla. 

ota meihin YHTEYttä - annamme mielellämme lisätietoja!

Yhteyshenkilö:
Sari Meller
puh. 0504008199
[email protected]

Tietoa testamenttilahjoittamisesta: www.pelastakaalapset.fi/testamentti

Mer information på svenska

Share Share Share