Herättäjä-Yhdistys

Olemme yli satavuotias herännäisyyden palvelujärjestö, jonka perustehtävä on rohkaista ja tukea ihmisiä elämään kristittyinä ja toteuttamaan kutsumustaan ja vastuutaan Jumalan maailmassa. Herännäisyyden ydin on Siionin virsien rukouksessa ja ihmisten armollisessa ja tasavertaisessa kohtaamisessa.  

Kotimaan työssämme tuemme perheitä lasten ja nuorten kasvussa. Samalla tarjoamme seurojen ja veisuuhetkien kautta kohtaamispaikkoja eri ikäisille aikana, jossa on paljon yksinäisyyttä. Suurin vuosittainen tapahtumamme on herättäjäjuhlat, jonne kokoontuu kymmeniä tuhansia juhlavieraita. Lähetystyössä tuemme työtä maailman köyhimpien ihmisten ja kirkkojen parissa.  

Pienelläkin testamenttilahjoituksella saadaan näkyvää aikaan. Olemme mm. rakentaneet vähävaraisille luterilaisille seurakunnille uusia kirkkoja ja korjanneet vanhoja eri puolilla maailmaa.  Kotimaassa testamentit ovat tehneet mahdollisiksi mm. ylioppilaskotien eli Körttisten perustamisen Helsinkiin, Ouluun, Kuopioon ja Joensuuhun.

”Parasta Körttiksellä asumisessa on se, että tarvitsee vain avata ovi, jos kaipaa seuraa ja ystäviä”, sanoo Helsingin Körttikodin asukas. Ylioppilaskotiemme ovet ovat auki kaikille opiskelijoille, ja seurat ja muu herännäishenkinen toiminta ovat luonteva osa yhteisöllistä arkea. Maailmankatsomuksellisista asioista on helppo keskustella, oppia ja avartua. Kotiemme avarassa hengessä sanomme: ”Sinä riität, sinä kelpaat, sinä et ole yksin”. Kiitos siitä, että haluat tukea työtämme.  

Ota meihin yhteyttä - annamme mielellämme lisätietoja!

Yhteyshenkilö:
Hanna Maunula 
puh. 0400638295
[email protected]

Tietoa testamenttilahjoittamisesta:
www.h-y.fi/tue-toimintaa

Share Share Share