Aivoliitto

Aivoliitto edustaa aivoverenkiertohäiriön sairastaneita ja henkilöitä, joilla on kielellinen erityisvaikeus. Liitto tukee jäsenyhdistystensä toimintaa, mahdollistaa osallisuutta, vaikuttaa jäsentensä oikeuksien puolesta ja tekee tunnetuksi edustamiensa ryhmien erityispiirteitä.

Visiomme on, että Suomessa yhä harvempi sairastuu aivoverenkiertohäiriöihin (AVH) ja kaikki AVH:n sairastaneet sekä kielellisen erityisvaikeusdiagnoosin saaneet ovat laadukkaan ja ammattitaitoisen tuen piirissä. Lisäksi kielellinen erityisvaikeus tunnistetaan mahdollisimman varhain.

Aivoliitto on tarjonnut sopeutumisvalmennusta, suomalaisen kuntoutuksen oivallusta, tuhansille ja taas tuhansille sairauden kokeneille ihmisille. Liiton maanlaajuinen vertaistukihenkilövälitys on kohdennettua niin, että tuettavan ja tukijan elämäntilanteet olisivat mahdollisimman samankaltaisia.

Aivoliiton paikallisyhdistykset toimivat yli sadalla paikkakunnalla muun muassa Helsingissä, Turussa, Tampereella, Kuopiossa, Kajaanissa ja Rovaniemellä. Yhdistykset tarjoavat jäsenilleen tietoa, vertaistukea ja toimintaa. Suvituulessa Turussa liitto järjestää sopeutumisvalmennus-kursseja, kuntoutusta ja koulutusta. Yksi Elämä -terveystalkoilla liitto tukee valtimoterveyttä eri elämänvaiheissa.

Ota meihin yhteyttä - annamme mielellämme lisätietoja!

Yhteyshenkilö:
Järjestöpäällikkö Tom Anthoni
puh. 0505689145
[email protected]

Tietoa testamenttilahjoittamisesta:
www.aivoliitto.fi/lahjoita

Share Share Share